Meillä oli perjantaina syksyn ylioppilasjuhla koulussa. Koska syksyllä valmistuvia on niin vähän, myös me oppilaat pääsimme seuraamaan tilaisuutta. Sehän on oikeasti todella hieno ja arvokas juhla, mutta mulla ei pahemmin riitä kiinnostus, kun rehtori itkee silmät päästään. Oppilaan puheeseen mäkin jaksoin keskittyä. Ainakin melkein. Ei mulla oikeestaan ole mitään hajua mistä se puhui, mutta mun suu venyi korviin ja silmät tuikki siinä vaiheessa, kun kuulin sanat "Huonot, hyvät ja tavoittelemisen arvoiset." Vilkaisu indeediin ja kyllä, se on päästään vähintään yhtä vajaa kun mä. Ei silläkään varmaan ollut mitään hajua, mihin se puheenpitäjä noilla sanoilla viittasi. Veikkaan, ettei se kuitenkaan puhunut jätkistä, jätkä kun oli. Me kuitenkin saadaan liitettyä jätkät asiaan kuin asiaan, eikä tämä ollut poikkeus. Uusi tapa luokitella jätkiä, cooool!
Ketkä sitten ovat huonoja tai hyviä jätkiä? Entäs tavoittelemisen arvoisia? Ei me oikeasti olla niin ulkonäkökeskeisiä, mitä tämä blogi antaa ymmärtää. Kyllä me arvostetaan myös älykkyyttä ja käytöstapoja. Ensimmäinen asia, mihin uudessa ihmisessä kiinnittää huomiota on kuitenkin ulkonäkö. Uusien tuttavuuksien ulkonäköä onkin helpompi arvioida kuin älykkyyttä. Jos jätkän aivot ovat kokoluokkaa rusina ja kyky keskustella yhtä hyvä kuin porkkanalla, ei ulkonäkökään pelasta. Vaikka jätkä olisi kuinka hyvännäkönen, en mä jaksa sitä katella, jos navigaattorin kuuneleminen on musiikkia korville sen jätkän juttujen jälkeen. Tai varmaan jaksaisin katella, mutta siinä tapauksessa mä mielummin vaan kattelisin sitä kaukaa ilman, että se edes tietäisi asiasta. Silloin mä voisin kuvitella, että se on oikeasti tosi fiksu ja filmaattinen, eikä vain ontto mestaritaitelijan luomus.
Liian älykkäitä jätkiäkään mä en siedä. Jätkä saa olla tosi hyvä yhdessä asiassa. Riittää, että se tietää siitä yhdestä asiasta kaiken. Pätemistä mä kestän kuitenkin vain tiettyyn rajaan asti. Muuten jätkän pitää tietää kaikki miesten jutut ja olla edes semiyleissivistynyt. Muita vaatimuksia mulla ei oikeastaan ole. Kivat kasvot, miellyttävän sopusuhtainen kroppa ja aktiivisessa käytössä olevat aivot riittävät melko varmasti ryhmään "hyvät".
Kuka sitten on tavoittelemisen arvoinen? Mä mietin pitkään, miten mä tämän määrittelisin. Yhtä oikeaa vastausta ei kuitenkaan ole. Joko jätkä sytyttää, tai sitten ei sytytä ja sitten kun sytyttää, siinä on se jokin, mikä tekee siitä tavoittelemisen arvoisen. Mikä se jokin sitten on? Täysin tapauskohtaista. Muutekin "tavoittelemisen arvoinen" käsitteenä voidaan mun mielestä jakaa kahteen osaan: Julkkisrakkauksiin, joista haaveillaan ja unelmoidaan, mutta joita ei koskaan todellisuudessa tavoitella ja sitten näihin tosielämän prinsseihin, joihin törmää joka päivä ja joissa on sitä jotain, mikä tekee niistä tavoittelemisen arvoisia. Julkkisrakkauden tuntuvat täydellisiltä, eikä haittaa vaikka tämä julkkisjätkä olisikin oikeastaan mies ja 20 vuotta liian vanha. Julkkisrakkauksia voi myös olla samaan aikaan monta. Viime vuosina mun julkkisrakkaus nelikkon ovat muodostaneet: Jääkiekkoilija Tuomo Ruutu , jalkapalloilija Iker Casillas , laulaja Sebastian Reyman ja näyttelijä Eric Dane . Tosielämän tavoittelemisen arvoiset jätkät sen sijaan tulevat ja menevät miten sattuu...
Groom
0 kommenttia:
Lähetä kommentti