Rajamailla

Mun piti tosiaan pitää vähän taukoa blogailusta. Suurin syy siihen oli varmaankin se, että tän blogin nimi nyt sattuu olemaan prostalkers ja sellasia juttuja ei nyt oo ollu. Mikä taas johtuu siitä, että tässä on ollu vähän ylppäreitä ja kaikenlaista, mitkä on vieny keskittymistä...ja hermoja...ne vei oikeastaan kaiken mikä vaan mukaan lähti. Oon ollu ihan stressi hermoraunio koko viime viikon ja nyt on kyllä aika helpottavaa, että ne on ohi. Toisaalta keskiviikon jälkeen tuntui siltä, että joku hyvä ystävä olisi kuollut tai jotain kun ei enää ollu sitä yhteiskuntaoppia luettavana. Oikeasti yh:n lukeminen on ollut mun elämä viimeiset pari viikkoa ja nyt on jotenkin tyhjä ja haikea olo. Onneksi mulla on vielä lauantaina yho1:n kurssikoe. Tosin olin aatellu, että se on ihan iisipiisi, mutta tänään reksi (jonka kurssi toi siis on) keksi, että se tekeekin mulle oman, vähän vaativaamman kokeen. Miksi, oi miksi?! Ja millä oikeudella?! Sitä paitsi, mä oon jo kirjottanu, ei mun tarvii enää osata mitään, eikä mua tarvii enää koetella! Hiillostais niitä ykkösiä! Sen kerran kun oon ees vähän hyvä jossain, mua rangaistaan :(

Muutenkin fiilikset vetänty ihan vuoristorataa viimeset pari viikkoa ja erityisesti eilen ja tänään. Tänään olin ihan pilvissä, kun yh:n ylppäritulokset tuli (yli viikon etuajassa!!!) ja nyt näyttäis siltä, että sitä vokaaleista parhainta ois tarjolla, mikä on aika positiivinen yllätys, kun miettii mitä kaikkea tuli sinne paperiin keskiviikkona raapustettua. Sitten taas kun palataan eiliseen niin oli todella lähellä, etten olisi ikinä edes nähnyt noita tuloksia. Olin taas töissä ja taas vaiheeksi yksin ja homman nimi oli se, että mun piti juoksuttaa yksi hevonen rauhallisesti kentällä. Rauhallisesti se ravasikin, kaksi kierrosta, sitten sillä kilahti ja se päätti yrittää potkia mut hengiltä. Siinä vaiheessa kun hevonen on 10 metrin liinassa kiinni ja tulee takajalat edellä päälle jatkuvalla syötöllä, on leikki kaukana. Tolta etäisyydeltä, tolla voimalla ja se on samantien henki pois. Mä oon 12 vuotta ratsastanu ja ne kerrat, kun mä olen pelännyt hevosten kanssa, on laskettavissa yhden käden sormilla. Tää oli yksi niistä. Jotenkin mä selvisin siitä ja sen jälkeen tuli istuttua aika pitkään tallissa laskemassa kymmeneen ja vetämässä henkeä. Mä olen istunut siinä tuolissa viimeksi kesäkuussa, sen jälkeen kun sain kaviosta päähän ja otsassa melko runsaasti vuotava haava. Jos vaan hankkisin siistin sisätyön...

Tää ei nyt ollut mikään prostalkers juttu, pahoitteluni siitä. Oli vaan pakko päästä kirjottamaan kun rupes nyppimään kaikki. 

Groom

Aallokkoa

Helou pitkästä aikaa! Mulla ja Groomilla on tosiaan ollut aika paljon kiirettä ja hässäkkää ylppäreiden ja muiden juttujen takia, joten sen takia blogaaminen on jäänyt vähän vähälle. Groom kans väittää, että se pitää vähän blogaustaukoa, että se saa riittävästi tilaa ajatella, joten saatte nyt ikävä kyllä tyytyä mun super lame -juttuihin sillä välin. :D

Viimisen parin viikon aikana (ja syyskuussa muutenkin) on kerinnyt tapahtua kaikkea pientä. Mä muun muassa saavutin sen kauan odotetun täysi-ikäisyyden (wohoo!) ja Groomkin sai ajokortin jo kuun alussa. Selailin tuossa mun pyhää kalenteria ja sieltä löytyy tooooooosi monta pinkillä merkattua päivää! Pinkkien päivien lisäksi löytyy myös kolmetuntinen Hese-reissu, 100 aamun bileet, Stadisuhailua ja ylppäreitä. Ja vähän kaikenlaisia muitakin merkintöjä, kuten mun uusi puhelin (lähes rajaton tekstarimuisti ♥ ja tekstarit voi tallentaa tietokoneelle truvaan!) ja noin sata vierailua siskolla tai sisko on sulhasensa kanssa käynyt meillä. Mistähän sitä aloittaisi...?

Käytiin siis juhlistamassa sataa aamua pääkaupunkimme puolella tuossa viime viikon puolella ja se oli melkoinen reissu sekin. Tanssia ja juhlimista kyllä riitti ja samalla tuli tutustuttua pariin korkeammalla asteella opiskelevaan jätkään, jotka kyllä osoittautui vähän limaisiksi... Taisi olla pojilla jotain muutakin mielessä kuin TKK:lle värvääminen. Ainakin kun se värväys kohdistui kolmen tytön porukkaan aika tehokkaasti. Kuitenkin selvittiin kaikki hengissä ja ehjin nahoin kotiin asti ja mäkin jaksoin jopa mennä kouluun aamulla. Myönnetään, myönnetään. Mulla alkoi koulu vasta yhdentoista jälkeen, joten ei se herääminen mikään ongelma ollut. Aamulla oli kyllä sellainen olo, että bileet ois voinu jatkua vielä piiiiiiiiitkään!

Heti satasen jälkeisenä lauantaina innostuin jälleen vierailemaan Stadissa ja sillä reissulla tuli tsekattua myös Tavastian lauantaidisco. Keski-ikä oli ehkä viisi vuotta liian korkea ja mun kaltaiselle valtavirtapoprock-musiikkia kuuntelevalle teinille musiikkikin oli ihan toisesta ulottuvuudesta. Hauskaa oli kuitenkin tyttöporukalla ja saatiin Tavastia-kakkuakin! (siis kakun takiahan sinne mentiin...) Mulla taisi pamahtaa muovituoppikin päähän yhdessä vaiheessa ja mun valkoiset kengät oli vähemmän valkoiset, kun tutkailin niitä sunnuntaiaamuna. Pitäisi kai jossain vaiheessa kaivaa vähän puhdistusaineita kaapista... Tää viikko onkin mennyt pinkeissä kengissä, kun en noita valkoisia kehtaa pitää ihmisten ilmoilla.

Pinkkejä päiviä mun pitäisi varmaan seuraavaksi selitellä, kun ne kerta mainitsinkin.
Kaikki luonnollisesti muistaa Kitaristin, jonka mainitsin edellisessä postauksessani (toi alempi on Groomin kirjoittama ja sitä alempi mun toim. huom.). Tää jätkä on antanut vähän sekavia viestejä tässä viimeisen parin viikon aikana ja keskusteluihin mahtuu juttuja laidasta laitaan. Yhtenä päivänä puhutaan musasta ja toisena päivänä homma lähtee lapasesta kuin hauki rannasta. Oon pitänyt vähän kirjaa, koska Kitaristi mulle jubaa ja niitä merkintöjä (aka pinkillä merkattuja päiviä) on aaaaaaika monta. Eniten mua taitaa häiritä se, että juttujen taso on välillä luokkaa "mul on kylmä" "no tuu tänne niin lämmitän" ja toi on vielä sitä kevyintä juttua.

Ei tässä muuten mitään ongelmaa olisi, mutta mulla on suunnitelmissa lähteä lukion jälkeen ulkomaille, ja K on muutenkin vähän kryptinen puheissaan. Tarttisin tässä jonkun "indeed-miehet-indeed"-sanakirjan ja vaikka ajatustenlukutaidonkin siihen päälle, jotta saisin edes jotain selkoa Kitaristin motiiveista.

Tai sitten odotan sitä hetkeä, kun mun on sopivaa kysyä sen ajatuksista. Ja tämmöinen hetki voisi olla mielellään sellainen, että jutut ei mene yli ja puhutaan muutenkin vähän järkevämmän puoleisia juttuja.

Palaillaan
~ indeed

Joo ei oo kaikki inkkarit kanootissa

(Jos joku kysyy, niin mä olen lukemassa, eikä mulla oo mitään hajua, miksi Media Player väittää, että oon kuunnellu Taio Cruzin Break your heartia 261 kertaa viimisen 5 päivän aikana...)

Tekis mieli alottaa sanoilla: "Rakas päiväkirja, kun mä aamulla totesin, että tää ei oo mun päivä... Mä en tarkottanu sitä ihan niin kirjaimellisesti, miten ylemmät voimat sen toteuttivat..." ...Ja näköjään sitten aloitin sen noilla sanoilla, no jatketaan tästä.

Aamu oli oikeastaan poikkeuksellisen hyvä. Varmaan paras aamu koko syksynä. Kaikki hyvä loppuu kuitenkin aikanaan. Tänään aika tarkalleen klo 10.52. Siis okei, oonhan mä joskus ehkä saattanu miettiä, että mitä jos näin kävisi, mutta ei mulla nyt herran jumala oo käyny mielessäkään, että se ihan oikeasti tapahtuisi! Että mä kävelisin päin ovea exEKM:n takia. Voi kyllä, näin tosiaan pääsi käymään. Olin jotenkin ihan lagiolo, kun pääsin kouluun ja kello oli jo aika paljon ja mulla oli kiire liikkatunnille. Melkeenpä kaikki oli menny jo tunneille ja mun piti vaan nopeesti hakea huppari kaapista. Siinä hupparissa ei tietenkään ollut vetoketjua, joten mun hiukset meni päin helvettiä, kun mä survoin sen päälleni. Kiire kun oli, niin ajattelin sitten sutasta hiukset kiinni siinä samalla, kun käven ulkokentälle liikkatunnille. Tietenki ponnari juuttuu kiinni ja hampaat irvessä sitten kiskon sitä pois ja tietty mun tuurilla exEKM kävelee mua vastaan tyhjässä ruokalassa ja kattoo vähän kummaksuen mun taistelua hiuksia vastaan. No munhan piti tietenki esittää, että se on ihan ilmaa mulle ja keskityin sitten siihen ponnarin repimiseen ja kävelin määrätietoisesti sen ohi...ovea päin.

Joo huono aamu, mut kai loppu päivä voi kuitenkin olla hyvä? Tänään ei näköjään voinut olla. Meillä oli liikassa pesistä ja alotettiin tunti ihan vaan kopittelemalla. Mun mielestä mä olin nukkunut ihan hyvin viime yönä, joten en mä voi nyt oikeen pistäää väsymyksenkään piikkiin. Sarjassamme pitäisikö hakeutua hoitoon siinä vaiheessa, kun näkee, että kaveri heittää pallon mua kohti, mutta en tee elettäkään sen eteen, että ottaisin sen kiinni vaan seuraan vaan katseella, miten se pallo pamahtaa mua otsaan.

Hyvän päivän teeman mukaisesti mulla oli myös matikan läksyt tekemättä. Mulla on vielä joku pieni moraalin hippunen, mikä sanoo, että on väärin väittää tehneensä kaikki tehtävät, vaikka ei oikeasti olisi tehnyt mitään. Niinpä mä sitten etsin käsiinin samalla kurssilla olevan kaverin ja ryöväsin sen vihkon. Istuin siinä sitten lähimpään pöytään ja olin välittömästi saada megaluokan paniikkikohtauksen. Jumalauta siinä keskellä pöytää oli exEKM:n T-paita ja neule (luojan kiitos, sillä oli kuitenkin vielä kolmas vaatekappale peittämässä sen lihaksia!) Hitto kaikista pöydistä mun oli pakko istua sitten siihen! Tuijotin sitä kaverin vihkoa sitten aika pitkään ja hartaasti, enkä tajunnu tehtävistä mitään. En tiiä johtuko se siitä, että sinin ja cosinin derivaatat menee multa muuten vaan ohi vai siitä, että mun ainoo ajatus oli "apuaapuaapua...sen vaatteet on tossa sen vaatteet on tossa! se tulee kohta hakee niitä se tulee kohta hakee niitä! se tulee nyt hakee niitä se tulee nyt hakee niitä! Apuaapuaapua!!!!" Eikä se ees tullu hakee niitä, se tuli tuomaan lisää kamoja siihen samaiseen pöytään! (vieressä ois ollu tyhjä pöytä!!!) Yritä siinä sitten kopioida jotain kaverin pimeitä laskuja ku exEKM seisoo metrin päässä tutkimassa sen kamoja, mitkä oli aivan bissessä! Oltiin vielä indeedin kanssa osittain levittäydytty siihen pöydälle niin, että ne sen vaatteet oli hautautunu meijän kamojen alle. Siinä vaiheessa kun exEKM sitten alko kaivaa niitä sen vaatteita ja kysellä, että onks ne sen, mun oli tosi vaikee päättää miten päin mun ois pitäny olla (mielellän en ois ollu mitenkään päin, vaan vaikka Bahamalla ottamassa aurinkoa...) enkä mä todellakaan pystyny kattomaan siihen päinkään, saatika sitten vastaamaan sille! Sitten kun se oli saanut kaivettua sen vaatteet sieltä ja oli ilosesti todennu, että sen kaljanen laskin toimii, se jäi vielä istumaan siihen. Rakas Jumala, mitä mä olen tehnyt väärin?! Ehkä mun pitäisi vaan olla kiitollinen, että ruotsin kurssikokeen kuuntelu ehti olla ennen tätä kaikkea!

Matikan tunti mulla meni sitten ylläripylläri ihan ohi, samoin yhteiskuntaoppi. Päästin sentään vikalta tunnilta aikasemmin. En tosin hyötynyt siitä mitään, koska indeed pääsi myöhemmin. Meillä oli muutenkin jo kauhee kiire bussiin, mutta fiksuja tyttöjä kun ollaan, niin päätettiin sitten käydä kirjottamassa nimemme rekkalistoihin. Sieltä lähdettiinkin sitten aika haipakkaa ulko-ovia kohtia ja tietenkin mä olen törmätä exEKM:aan kun pyyhällän rappusia alas hirveetä kyytiä. Mulla oli vielä korkkari jalassa, joten katastrofin ainekset alko olla kasassa. Se tästä nyt vielä ois puuttunu, että mä oisin vetäny ympäriämpäri niissä rappusissa...suoraan exEKM:n edessä!

Groom

Boooooooooooring

Voin kertoa, että tää vuosi tulee olemaan sata kertaa tylsempi kuin viime kevät. Viime keväänä oli vielä aikaa ja tarmoa keskittyä raportointiin ja noista kaksilahkeisista pystyi vielä löytämään jotain uutta. Nyt se uutuudenviehätys alkaa kadota... Siispä tämänhetkisiä mietteitä!

Mr. Badass
MrB ei ole enää mulle enemmän kuin maisema. Se päätyi ykkösmaisemaksi Ykkösmaiseman tilalle, koska ei mua enää varsinaisesti kiinnosta sen tekemiset. Siitä tuli liikennemerkki, päivän piriste. Ykkösmaisemana sillä on etuuksia (aka huomioin sitä edelleen), mutta muuten se on sitten vähän seinä. Uutta putkeen ja sillai. Se ei saanut tilaisuutta olla mun abirakkaus, sorry honey. (se muuten oli taas leikannut hiukset ja mun oli hankala pitää pokkaa tänään tunnilla, koska se istui mun edessä ja mulla oli jatkuvasti suora näkymä siihen)

Ykkösmaisema
Ykkösmaisema on saanut etuliitteen ex. Ihan vain siksi, että sen hiukset näyttävät tyhmiltä ja siitä on tullut jotenkin tosi tylsä. Musta on nykyään hauskempaa olla kattomatta sitä, koska silloin se saa karvaan tappion huomatessaan, että ignoraan sen. exYkkösmaisema on nykyään siis vain maisema, jonka lihaksia voi ihailla paremman puutteessa. Kiitos ja näkemiin.

Jenkkipoika
Eli se, joka lähti vaihtoon rapakon taakse. Se ei koskaan tullutkaan enää takaisin meidän kouluun, joten moimoi vaan abitoivo! Mä rehellisesti sanottuna muista Jenkkipoikaa erityisen hyvin ykkösvuodelta, mutta Groomin vaahtoaminen ja Faaaaaaaaaacebooook ovat auttaneet paljon. Jenkkis oli kyllä pari viikkoa mun lehmäpolku ykkösen keväällä, joten en ihan hakoteillä ollu sillonkaan!

Groomin exEKM
Olkoot nyt Gex, koska en jaksa kirjottaa. Gex oli mun ykkösrakkaus ja ihan kelvollinen siinä hommassa. On se edelleenkin kelvollinen maisema pörrötukkansa ja lihastensa kanssa, mutta ei se oikein muuten sytytä. Toki sillä on kivat silmät ja kasvonpiirteet ja se on fiksu ja sillai, mut out with the old, in with the new, kiitos!

indeedin Tuoksumaisema
Tykkäilen edelleen sen paidoista (paitsi ehkä siitä, mikä näyttää kuningatarhillon väriseltä...), vaikka Groom ei sen paitacomboja arvostakaan. Ja on se toki edelleen hyvässä lihassa... Ja opiskelee ahkerasti. Ja vilkuilee välillä oudosti. MUTTA silti jokin on kadonnut ja oon tästä kovin suruissani. :( Sitä oli sentään ihan kiva katella, vaikka se vähän ylilihaksikas onkin.

Snoukkapoika
Snoukkis. ♥ Tässä ihmisessä on sitä jotain. Vaikka se ei ole koskaan ollut maisemaa kummempi, niin se ei ole koskaan myöskään menettänyt paikkaansa. Sen jälkeen, kun Snoukkis kohosi Hyvien Pisteiden Poikiin (ainakin mun rankingissa, Groomista en tiedä), se ei ole pudonnut pykälääkään. Näyttää hyvältä, tuoksuu hyvältä, pukeutuu kivasti, puhuu fiksuja. Aiiiika perfect, mutta silti jokin puuttuu. Ehkä Snoukkis on liian kiltti poika?

Onneksi mulla on Kitaristi, johon törmättiin tuossa kuukausi sitten. En oikein ota selvää tän herran aikeista vielä, mutta pitkänpitkät FB-jutustelut herättävät epäilyjä...

~ indeed