Jar of Hearts

Mulla hajoaa pää nyt niin pahasti, että fysiikka saa jäädä hetkeksi sivuun. Ei sillä, Pehmis soitteli mulle tänään ja puhelimessa selosti erään tehtävän ihan step-by-step, mutta noh... Se yksi tehtävä ei mun huomista tenttiä taida pelastaa. Koen siis, että mun on hyvä hetki tulla vähän juoruilemaan!

McDriver. Se vaan on jotenkin niin loistava. Musta tuntuu, etten saisi olla tätä mieltä, koska McD ei ole missään vaiheessa tehnyt mitään mullistavaa, mutta en voi tälle mielipiteelle mitään! Hauskintahan tässä on tosiaan se, että meidän välillä ei todellakaan ole mitään romanttisia fiiliksiä. Me vaan puhutaan kaikkea ihan höpönpöppöä ja välillä se käy pelastamassa mut kaupungilta kotiin. Ja joskus kans ihan kotoa kouluun, jos mulla sattuu hyvä tuuri käymään...

Mutta tänä aamuna se pelasti kyllä mun heräämisfiilikset täysin! Olin nähnyt jotain randomeja unia siinä juuri ennen heräämistäni ja viimeisintä unta tähdittivät lopussa minä, Groom, Pehmis, Nostaja ja McD. Oli aika mindblow, kun siinä pikkuhiljaa heräillessäni mun kännykkä yhtäkkiä piippasi ja ruudulla oli teksti "1 uusi viesti: McDriver". Mulla ei ollut pienintäkään havaintoa, miksi se mulle tekstasi, mutta voi aww! Se laittoi mulle muutenvaan viestiä, että olinko jo saanut erään jokin aika sitten tilaamani DVD:n. Mun mielestä on jotenkin hirveän sympaattista, että tuun sille mieleen jostain aika randomista leffasta ja se vielä vaivautuu tekstaamaan mulle aiheesta. (OK, sillä taisi olla hieman tylsää, kun se taisi olla familytripillä shoppailemassa...)

Ei mun oikeasti pitänyt kirjoittaa McDriverista. Mun piti tulla kertomaan, että tän blogin loru on nyt loppu.

Ei.

Mä en kuseta.

prostalkersin puolitoista vuotta kestänyt taru on päättynyt.

Mun mielestä tän viestin kirjoittaminen on kamalaa, koska tästä blogista on tullut niin osa mua. Ongelma vain on se, että... Eikun ongelmia on monia.

Eka on se, että minä ja Groom asutaan nykyään eri paikkakunnilla, eikä meidän jutuilla olisi enää mitään punaista lankaa.
Toka on se, että lukio - meidän jätkäjuttujen ehtymätön lähde - loppui jo neljä kuukautta. Hell, oikeat lukiotunnit loppuivat jo kahdeksan kuukautta sitten.
Kolmas on se, että Groom ei ole enää sinkku, enkä ole mäkään.

Sainpas senkin nyt ulos. Mä en ole enää sinkku. Mä oon varattu. Mä elän parisuhteessa.

Minä, sitoutumiskammon multihuipentuma, joka juoksee karkuun jokaista lähestyvää jätkää. How the fuck did this happen?

Tää tapahtu vähän vahingossa. Luulin aika pitkään, että ollaan tän jätkän kanssa vain kavereita. Sitten eräänä päivänä sen ollessa tukiopettamassa mua, se makasi mun sängyllä ja sanoi, että ehkä sen pitäisi viedä mut jossain vaiheessa oikeasti treffeille. Ja sehän vei, heti kun työkiireiltään ehti. Melkein kuukausi ollaan tässä ehditty palloilla muinakin kuin kavereina ja tän kuun alussa meistä lopulta tuli me.

Mä en ole vieläkään sisäistänyt tätä asiaa. Silloin kaikki on ihan ookoo, kun oon tän jätkän kanssa, eikä mulla ole mitään ongelmaa sen suhteen että se tulee iholle tai puhuu pehmoisia. Mä myös kykenen sanomaan sitä mun poikaystäväksi silloin, kun keskustelen vähän etäisempien ihmisten kanssa, joiden ei tarvitse tietää muuta kuin se, että en ole sinkku. Ongelma tulee siinä, että mun ylipitkän sinkkuelämän jälkeen mun on jotenkin hankala sisäistää sitä, etten enää olekaan sinkku. Ei, mä en katsele muita jätkiä sillä silmällä, enkä tee mitään muutakaan sellaista. Mä en vaan osaa sisäistää tätä asiaa! Noh, ehkä tää ajan kanssa menee.

Mutta siitä ei päästä yli eikä ympäri, että prostalkkauksen on aika jäädä sivuun. Ei sillä että mä olisin viime aikoina sitä kamalasti harrastanutkaan, mutta jos jätkien kuolaamiseen painottuvan blogin molemmat pitäjät ovat parisuhteessa, tulee blogin sisällöstä aika yksitoikkoista...

Palataan siis astialle rakkaat. Tämän postauksen jälkeen mun elämässä koittaa aika, jollaista ei ole ollut sitten vuoden 2006: mulla ei ole enää yhtäkään blogia. En luultavasti osaa elää kauaa ilman paikkaa, jonne purkaa ajatuksia, joten todennäköisesti ette pääse musta eroon. Mähän uhkailin silloin aikoinaan, että kun joskus kaukaisessa tulevaisuudessa (joka ei ollutkaan niin kaukana...) poistun vapailta markkinoilta, niin aloitan uuden blogin. Nimenkin melkein keksin, sehän oli jotain luokkaa "ex-prostalker - relationship in a commitment phobic person's point of view" (okei, kävin lunttaamasta sen täältä).

Miksei. Mä oon niin riemuidiootti, että en kestä ajatuksiani yksin, mutten kuitenkaan halua äärettömästi saastuttaa mun läheisten ihmisten mieliä. Sitä paitsi nää mun jätkäajatukset ja muut aiheeseen liittyvät jutut on sellaisia, että mieluiten jaan ne näinkin anonyymisti kuin mikä prostalkersin linja on tähän mennessä ollut.

Älkää kuitenkaan pidätelkö hengitystä odottaessanne mun mahdollista uutta blogivalloitusta, koska mulla pitää vähän kiirettä nyt kun on koulu, työ, kaverit ja POIKAYSTÄVÄ. ;)

~ indeed

PS. Ette sattuneet arvaamaan, kuka onnistui rikkomaan mun muurit ja ujuttautumaan mun elämään?

Pehmis.

September

Mä en oo täällä tainnutkaan kertoa mun opiskelumeisingeistä ollenkaan? On siis aika tehdä se!

Päädyin nyt lukion jälkeen opiskelemaan ehkä miesvaltaisinta alaa ikinä ja mun koulutusohjelman fuksien jakauma on luokkaa viisi tyttöä ja noin 110 jätkää. Joo, luulette mun olevan taivaassa eiks je? Muuten hyvä, mutta näistä yli sadasta jätkästä joku 95 % on... Noh, ei-kuumiksia. Parasta on, että mun pienryhmään on ängetty pari niitä eniten puistatuksia nostattavaa henkilöä, koska lukiopohja. ♥ Haluutteko arvata, mitä alaa mä opiskelen nykyään?

Aivan oikein, tietotekniikkaa. Mun opiskelutoverit on nörttejä. Mä. En. Kestä. Tai no, itse asiassa kestän, koska löysin toisesta pienryhmästä kivoja poitsuja! Eka se oli kyllä vain yksi kiva poitsu, mutta vartin päästä niitä oli jo useampia. Siispä vaihdan ryhmää heti, kun jakso vaihtuu. :) Olin jo hetken aikaa saletti, että musta ei tällä menolla ikinä tule insinööriä, koska mun motivaatio on suoraan verrannollinen kursseilla olevien ihmisten mukavuuteen.

Onneksi Mr. Kuumin Tietotekniikan Opiskelija Ikinä tuli juttelemaan mulle tuossa vajaa kuukausi takaperin haalariasioista ja siitä se sitten lähti. Päädyin puolivahingossa jubailemaan sen kanssa niistä haalariasioista enemmänkin ja jotenkin se keskustelu valahti sivuraiteille ja yhtäkkiä huomasin istuvani pitkällä lounaalla (noin kahden tunnin safkis oli...) kolmen mukavan poitsun kanssa! Ikähaarukka näillä oli joku 20-25 ja herra kuumisttopiskelija oli semmoinen mukava välimuoto 22 v. En btw ikinä tuu sisäistämään sitä, että oon yli 16 ja että täytän seuraavaksi 20...

Vartin juttelun jälkeen nää poitsut tosiaan olivat sietä mieltä, että mun pitää vaihtaa niiden ryhmään, koska ne osaa arvostaa naisvahvistusta enemmän kuin mun sosiaalisesti kyvyttömät lukionörtit (nää kivemmat on siis oikeasti amispohjaisia) ja sen parin tunnin safkaamisen jälkeen kävin nykäisemässä meidän rehtorinkorviketta (sillä on siis joku hieno titteli, mutta oikeasti se on sama asia kuin rehtori) hihasta ja kysyin, että voinko vaihtaa ryhmää jooko. Yksi näistä mun uusista poitsuista livahti siihen viereen kuuntelemaan ja sen hymy oli kyllä aika leveä, kun palattiin muiden luokse.

Muutaman viikon päästä mä siis vaihdan vähin äänin ryhmää ja sitä mukaa toivottavasti saan opiskelumotivaationi takaisin.

Ja siis vaikka mun uudessa ryhmässä on tää Kuumin Tietotekniikan Opiskelija Ikinä, niin ei, siitä ei tule mun fuksirakkautta. Jos tilanne olisi toinen, niin kyllä juu mielellään!, mutta nyt ei vaan oikein sovi...

~ indeed