Ihan ensimmäiseksi mun pitää pyytää anteeksi, että tämä luukku tulee päivä myöhässä. Mun netti ei ollut eilen yhtään yhteistyöhaluinen, joten en päässyt blogailemaan. Toiseksi mun pitää pyytää anteeksi laimeaa ensimmäistä luukkua. Sen kanssa tuli ihan hirveä kiire, joten en ehtinyt tuottaa mitään omaa, vaan kaivelin vaan koneen uumenista jotain... Joten nöyrimmät anteeksi pyyntöni, lupaan parantaa tapani!
Sitten asiaan, eli jätkäluukkuun numero 3. Jotkut lauseet, sanat, biisin pätkät osuu ja uppoo samantien. Mä oon nää sanat tännekin laittanut, mutta koko muu maailma vaan hävisi mun ympäriltä ja kaikki pysähtyi, kun Greyn Anatomian Callie Torres lausui sanat "Mitä väliä...Minä pidän hänestä vaikka sielun paikalla on vatsalihaksia." Mä oon pitkään miettinyt, miksi exEKM. Mä oon miettiny, miksi vieläkin exEKM. Näiden sanojen jälkeen mä olin vähän lähempänä vastausta. Mä ymmärsin vähän paremmin. En kuitenkaan ymmärrä vielä loppuun asti.
Vaikka se jätkä onkin vuorattu lihaksilla, mä voin käsi sydämellä vannoa, etten mä haksahtanut siihen sen takia. Ristiriitaista edellisen kanssa? Sitä se toden totta on. Sen takia mä olen vieläkin vähän hukassa. Jos palaan ajassa reilun vuoden verran taaksepäin ja mietin, mitä mä siinä jätkässä ensimmäisenä näin, ei vastaus ole hauis. Ei edes se huomiota herättävä himoselkä. Ensimmäinen asia, mihin mä siinä jätkässä kiinnitin huomiota oli sen kaulassa oleva luomiketju. Sellaista ketjua ei ole kellään muulla. Lihaksia löytyy joka jätkältä, toisilta enemmän, toisilta vähenmmän ja vaikka tältä jätkältä löytyikin niitä enemmän, eivät ne kuitenkaan tehneet siitä mun silmissä mitenkään ainutlaatuista. Ne luomet tekivät siitä ainutlaatuisen.
Mitä sitten sielun ja vatsalihasten suhteeseen tulee, mä voin allekirjoittaa täysin. exEKM ei ikinä ollut mulle kiva. Se ei todellakaan ilmaissut hyvin, ettei sitä kiinnosta. Vaikka se suhtautui muhun kylmän välinpitämättömästi, mä en koskaan lopettanut uskomasta, että se on hyvä tyyppi. Mä halusin uskoa siitä vain hyvää, viimeiseen asti. Mä uskon vieläkin, että se on hyvä tyyppi. Siitäkin huolimatta, ettei se koskaan ollut mulle sellainen. Mä luulen, että vatsalihakset veivät tässä kohtaa pääroolin luomiketjulta. Samoin kaikki muut ulkoset ominaisuudet. Indeedin pienellä avustuksella mä jossain vaiheessa aloin nähä siinä jätkässä muutakin kuin sen luomiketjun. Se jätkä alkoi viehättää mua ulkoisesti niin paljon, että mä annoin sen tylyn käytöksen anteeksi. Mä annoin sille kaiken anteeksi. Mä uskon vieläkin, että se on hyvä tyyppi. Oonko mä sitten katkera, ettei se koskaan ollut mulle hyvä tyyppi? Ei, mä en ole katkera. Mä olisin korkeintaan halunnut näyttää sille, että mäkin olen ihan hyvä tyyppi. Ehkä mäkin hankin sieluni paikalle vatsalihakset. Ehkä ne suojaisivat mun sydäntä. Suojaisivat sitä särkymiseltä.
Groom
0 kommenttia:
Lähetä kommentti