Äidinkieli: tekstitaito

Oon hintsusti myöhässä tän kanssa (mitä nyt reilun viikon), mutta miksi jättää kirjoittamatta.

Tiedättekö kuinka ärsyttävää on istua yo-salissa ja yrittää keskittyä johonkin helkkarin Sofi Oksaseen, kun blogi-indeed juontaa koko tilannetta jatkuvalla syötöllä pään sisällä? Aika tajuttoman rasittavaa. Taukoamatta tulee juttua tyyliin "klo xx:xx Groomin exEKM hiihteli symppiksen näköisenä ohi harmaissa villasukissa ja verkkareissa" tai "Pehmiksen vessakäynti oli ensimmäinen, joka tuotti valvojille ongelmia ruuhkan vuoksi". SIIS VOI JUMALAUTA! Oikeasti kikattelin koko tilanteelle hiljaa mielessäni, mutta on oikeasti absurdiuden multihuipentuma, että noinkin tärkeässä tilanteessa suurin osa mun vajaasta aivokapasiteetista menee ajatteluun "miten kirjoittaisin tästä prostalkersiin". Enkä oikeasti saanut vaimennettua sitä ääntä kirveelläkään.

En jaksa puida sen kummemmin sitä, miten itse tekstitaito meni (... huonosti), mutta oikeastaan oli aika jees koko koetilanne. Istuin melko keskellä salia ja iloisesti vielä vessareitin varrella, eli mun ohitse hiihteli aika paljon porukkaa. Ärsytyskäyrä kohosi kyllä tasaisin väliajoin, kun joku käveli sillai TUMTUMTUMTUM, eikä tajunnut yhtään keventää askeliaan. Itse hissuttelen niin hiljaa kuin mahdollista, koska en halua yhtäkään telepaattisesti lähetettyä puukkoa selkääni.

Mietin myös aika paljon ihmisten ylppäriasuja! Musta on jotenkin huvittavaa, kuinka noin 95 % tytöistä (mukaan lukien ne pahimmat kermaprinsessat) oli pukeutunut lökäreihin, huppariin ja villasukkiin, mutta monilla jätkillä oli yllään ns. normivaatteet sisältäen muun muassa farkut. Niillä poitsuilla ei kyllä paljoa järki päätä pakota, koska on sata kertaa järkevämpää löhötä yo-salissa rentoiluvaatteissa kuin niissä normivaatteissa. Tämä siksi, että kuka tahansa voi allekirjoittaa väittämän, että veri kiertää koko kropassa paremmin lökäreissä kuin farkuissa. Ja jos veri ei kierrä maksimaalisella syötöllä, eivät aivotkaan saa riittävästi verta, mikä saattaa huonontaa koemenestystä!

Asiasta haukeen.
exYkkösmaisema ehti jo olla hyvännäköinen ja IHANA, mutta se pöljä meni ja leikkasi hiuksensa jälleen kerran. Pari aiempaa hiustyyliä on mennyt sillä ihan nappiin, mutta toi nykyinen... Ei näin. Kuitenkin sen kroppa on edelleen täyskymppi, minkä hoksasin tuolla tekstitaidossa. Kun exYkkösmaisema tallusti mun ohi palauttamaan koettaan, mun kaikki ajatukset hävisivät kuin tuhka tuuleen. En vain voinut olla tuijottamatta sen selkää. Huuuuuuuuuuh, sydän saattoi hakata taas vähän normaalia ahkerammin siinä vaiheessa. Mun reaktio ei myöskään jäänyt huomaamatta lähimmältä valvojalta... Eikä muuten ole ensimmäinen kerta, kun tuo kyseinen opettaja on bustannut mut tuijottamasta jotain jätkää. Musta tuntuu, että jokaisella sen maikan kurssilla, millä oon ollut, se on huomannut mun taipumuksen vastakkaisen sukupuolen katseluun, eikä tämä koetilanne todellakaan ollut poikkeus.

Hups.

~ indeed

I must take the baby steps until I'm full grown

Don't I?

Olipa kerran abiristeily.
Olipa kerran Pehmis.
Ja minä.
Ja vaikka mitä muuta.

Groom on nyt abiristeilyn jälkeen jaksanut kritisoida mua ja jossitella, mutta mä oon kyllä ihan tyytyväinen. Mulla on elämä ja pää niin sekaisin, etten edes yritä painaa kaasua, koska reaktiokyvyn puutteen vuoksi olisin hetkessä rähmälläni ojassa. Tai syöksynyt ulos tieltä juuri jonkun rotkon kohdalla ja olisin joku savuava kasa jossain keskellä ei mitään, eikä mulla olisi faijan haamua kattomassa perään takana rajan. (Eikä se kyllä muutenkaan jaksaisi mun elämästä kauheasti kiinnostua!)

Eiku mitä? No just sitä! Pelkkää sekavaa ja epämääräistä!

Lyhyesti: hengasin abiristeilyllä varmaan puolet illasta Pehmiksen kanssa. Kyllä, Pehmiksen. Juuri sen keskimäärin täydellisen jätkän kanssa, jota oon katellut joululoman jälkeen kuin hullu puuroa. Sen, jolla on valloittava hymy, loistava huumorintaju, joka ei vedä päätä täyteen ja jonka kanssa hengaaminen tuntuu yhtä luonnolliselta kuin blogiin kirjoittaminen. Älkää kuitenkaan nuolaisko ennen kuin tipahtaa.

Groom on sitä mieltä, että mun olisi pitänyt vääntää keskustelua vaikka mistä ja pistää täysi hönkä päälle Pehmiksen suhteen, mutta musta kaikki on ok, vaikka me lähinnä vaan hengailtiin ja vaihdettiin vähän väliä pari sanaa. Kyllä mä siihen yhessä vaiheessa vähän nojailin ja myös roikuin sen kädessä ja muutenkin oltiin aika paljon alle sentin päässä toisistamme, mutta kuitenkin jossain omissa kuplissamme. Tää kaikki on mun mielestä aika luonnollista siinä vaiheessa, kun ollaan oltu 2,5 vuotta samassa koulussa ja törmäilty siellä silloin tällöin, mutta ei kuitenkaan tunneta toisiamme yhtään. Ja olihan meillä toki viimeisessä jaksossa yksi kurssi, jolla härnättiin ja kiusattiin toisiamme. Kuitenkin noin pitkän nollatoleranssin jälkeen mun pää sanoo, että nyt ota rauhallisesti ja pidä käsi siellä käsijarrulla, jotta kässärikäännös onnistuu tarvittaessa. (You know, käsijarru päälle ja auto kiepsahtaa 180 astetta ympäri keula kohti tulosuuntaa.)

Me ei varsinaisesti koskaan oltu kahden, vaikka Groom ja eräs kaveri luulivatkin jättävänsä meidät loppuillasta all alone. Jos satuttiin liikkumaan ympäri laivaa, niin siinä oli kasa muita kavereita aina mukana ja meidän vakkarihengailupaikalla klubilla oli myös aina kasoittain kavereita. Ja kun Groom ja kaveri feidasivat meidät, meidän seuraan jäi myös eräs henkilö. Tää henkilö tosin oli täysin wasted ja lopulta se häippäisi, kun Pehmis käski sitä mennä nukkumaan.

Ei tässä mitään, meillä (tai ainakin mulla) oli kivaa ja nyt mulla on ainakin ihan hyvät fiilikset Herra P:n suhteen. Aiemmin olin vähän epävarma siitä, sietääkö se mua lainkaan, koska osaan olla aika helkkarinmoinen pain in the ass ihan tahtomattanikin. Kuitenkin toi aika monta tuntia kestänyt hengailu saattaa vähän viitata siihen, ettei se ainakaan vihaa mua. Paljoa.

Nyt voisi kuitenkin olla aamukahvin aika ja voisin syödä noi mun muhjaantuneet murot pois.

Its time to be a big girl now
And big girls don't cry

~ indeed

PS. Biisiviittaukset! Fergie - Big Girls Don't Cry ja Anssi Kela - Faijan haamu

Mitään ei oo tapahtunu

Ihan tosi, tällä kertaa otsikko ei ole sarkasmia!

Joo siis mun piti kirjoitella tänne ainakin siitä siskon poikaystävän söpiskaverista ja Kitaristista eiks vaan?

No ekana se söpiskaveri. En mä mennyt sinne siskolle sitten loppujen lopuksi. Kyse ei ole siitä, että mä olisin jänistänyt, vaan siitä että mulla meni hermot siskoon. Me ei oikeasti koskaan olla tultu toimeen mitenkään mainittavan hyvin ja tiistaina kun soiteltiin tai tekstattiin jotain, niin mulla meni hermot siihen ihmiseen ja totesin, etten perhana mene sinne edes mun unelmien miehen takia. Sori vaan, mutta ei se niiiiin ihana ollut! (Tai no oli se, mutta en halunnut nähdä siskoa ;( )

Sitten se Kitaristi-juttu! Nimittäin miksi se meni tarjoilemaan kyytiä tuntemattomille tytöille? Mun ei alunperin pitänyt ryykäistä heti hiillostamaan sitä, mutta kuinkas sitten kävikään... Sunnuntaina blogasin ja samana yönä otin ja pamautin sille päin naamaa, että mitäs helvettiä. Ja kyllähän pikkulintu laulaa, kun mä pyydän.

Virallinen selitys oli, että Kitaristilla oli ollut vähän tylsä ilta ja hän ajatteli keksiä jotain toimintaa vielä ennen kotiin lähtemistä, joten hän päätti vain tarjota kyytiä näille tytöille ihan vain itsensä viihdyttämiseksi. Ihan mukiinmenevä selitys, kun tuntee K:n, mutta hei, eihän siinä ole koko totuus! Nimittäin juuri kun mä olin menossa nukkumaan (ehdin jopa toivotella hyvät yöt), Kitaristi vielä jatkoi, että muuten... Oikeasti se tarjosi kyytiä näille tytskyille, koska kuka mies voi vastustaa kolmea nättiä tyttöä. No eipä kai kukaan, mutta on se silti mun mielestä vähän outoa. Eikä tää tosiaan ollut eka kerta, kun K heittää jonkun randomilla himaan, koska joskus muinoin se kyysäsi Groomin ja yhden meidän kaverin myös Stadista kotiin.

Ja mitähän tässä oli muuta pientä... No varmaan vain se, että jubailin tuossa eräänä yönä syvällisiä McDriverin kanssa Facebookissa. Kello oli siis ihan oikeasti kolme ja... Tota noin. Mun itsekuri lähti kävelemään aika urakalla. Oltiin juteltu monta tuntia erään kaverin kanssa mesessä ja mä olin siinä pisteessä, että vaan kikattelin ja ajatukset hyppivät kuin kumipallo narun päässä. Sitten selailin ajankulukseni Naamakirjaa ja koska oli Super Bowl -aika, mietin miksi Super Bowlin nimi on Super Bowl.

Tsekkasin siis huvikseni onlinelistan ja siellä oli tasan kolme tyyppiä; tää kaveri jonka kanssa puhuin mesessä, eräs jätkä meidän koulusta ja McDriver. Punnitsin ehkä puoli sekuntia ja klikkasin McDriverin nimeä. Mun aloitus oli perinteisesti kohteliain ikinä: suoraan asiaan eli "miks super bowlin nimi on super bowl?" Siis mihin mä muka tarvitsen mitään "moiiii :)"-aloituksia? (No ainakin silloin, kun menin paniikissa kysymään Nostajalta äikän prelin alkamisaikaa... No, Nostaja ja McD on ihan eri asia!)

McD päätyi etsimään mulle vastauksen tähän kysymykseen ja olin aika otettu! Kyllä mä osaisin itsekin googlata tai avata englanninkielisen Wikipedian, mutta ajattelin että McD olisi tiennyt sen. Kuitenkin mulle selvisi, kun se käski mua venaamaan hetken, että eihän se tiennytkään. Aika söpöä, ettenkö sanoisi. Jotenkin me eksyttiin myös keskustelemaan syvällisiä urheilusta ja ihmisten lemppariasioista ja muista jännistä jutuista, kunnes totesin varttia vaille neljä, että mun on aika painua petiin.

Sellasta tällä kertaa!

~ indeed

Ohi on

Mä luulin eläneeni tän lukion loppumisesta johtuvan järkytyksen ja ahdistuksen jo perjantaina, kun Pehmis lisäsi liikaa vettä mun "voi apua, maanantaina on meidän viimeinen koulupäivä!"-myllyyn. Mä tosiaan luulin näin vielä silloin, kun istuttiin abiporukalla koululla. Silloin, kun istuttiin koulun jälkeen lähimäkkärissä (siellä, missä exYkkösmaisema kerran leikki nähtävyyttä) ja kaverit puhuivat vuosistaan lukiossa. (Mä istuin hiljaa, koska yritin painaa sitä tyhjyyden tunnetta jonnekin syvälle.)

Kuitenkin heti, kun pääsin kotiin ja lähdin koiran kanssa ulos, PUM. Koko lenkin ajan taistelin (huonolla menestyksellä) itkua vastaan ja en ehtinyt kotona saada kenkiä jalasta, kun itkin meidän eteisen lattialla lohduttomana. Pistän osan tuosta pahasta olosta vähäisten yöunien ja stressin piikkiin, mutta en mä vieläkään ole ihan sinut tän asian kanssa. Se on nyt oikeasti ohi. Ei enää randomhäröilyä tunneilla, maikkojen hermojen koettelua, venähtäneitä safkiksia, ei mitään. Mun tekisi mieli vetää kelloja taaksepäin kaksi ja puoli vuotta. Haluaisin elää lukion uudestaan, jotta osaisin tehdä valintani oikein. Suoraan sanottuna mähän kusin koko lukioni väärillä kurssivalinnoilla ja liialla epävarmuudella, eikä noita enää saanut korjattua kunnolla viimeisen vuoden aikana.

Mulla on tällä koeviikolla kolme koetta, joiden jälkeen on läjä prelejä ja tenttejä sekä niiden lisäksi tietenkin itse ylppärit. Lukemista en ole vielä aloittanutkaan, mutta veikkaan tän eksistentiaalisen kriisin ajavan mut lukemaan, koska mulla ei ole näin lukuloman alkaessa muutakaan järkevää syytä nousta sängystä.

Tiedätte varmaan, mitä tää kaikki myös tarkoittaa. Sitä, että myös prostalkersin taru lähestyy loppuaan. Ei vielä, mutta mä suosittelen valmistautumaan siihen hiljalleen. Virallinen hautajaispäivä on todennäköisesti 4. kesäkuuta eli meidän lakkiaispäivä. Tosin voi olla, että me jatketaan blogaamista ihan lokakuuhun asti, koska totta kai uudet kuviot tuovat mukanaan myös uusia jätkiä! Lokakuussa meidän olisi tarkoitus lähteä palloilemaan ulkomaille, mikä todennäköisesti pakottaa meidät lopettamaan blogaamisen. :( Onneksi tässä on vielä neljä kuukautta aikaa prostalkkailla teidän iloksenne! ♥

Ja tiedän, että mulla on pari blogijuttua rästissä, mutta saatte odotella niitä paria raporttia vielä hetken. ;)

~ indeed

Piiri pieni pyörii

Ette ikinä arvaa, mitä Kitaristi on mennyt tekemään! (Tässä vaiheessa sanon, että mulla on mennyt maku koko jätkään ja sen juttuihin. Ei me olla puhuttukaan melkein kuukauteen.)

Mä olin eilen eräissä tupareissa ja saatoin kokea pienen järkytyksen. Oltiin odoteltu muutama tunti, että eräs kaveri saapuu paikalle ja kun hän lopulta saapui ja kaikilla oli mutakakkua nenän edessä, tämä kaveri istahti mun viereen ja kysyi "indeed, mistä sä tunnet [Kitaristin koko nimi]:n?" Mä katsahdin kaveria hämmentyneenä ja totesin "Öö, törmättiin joskus baarissa... Ja juteltiin sen jälkeen joku neljä kuukautta mesessä ja Facebookissa. Miten niin?" No, kävipä sitten ilmi, että herra Kitaristi oli viikkoa aikaisemmin tarjonnut tälle kaverille kyydin kotiin.

Mun teki eilen kovasti mieli mennä tenttaamaan Kitaristia ja suunnittelinkin jo aloituslauseen meidän keskustelulle! ("Saanks mä kysyä, minkä takia sä tarjoat täysin tuntemattomille ihmisille kyytiä kotiin?") Kuitenkaan herra ei ollut yöllä tavoitettavissa - mikä on suoranainen ihme -, joten joudun odottamaan muutaman päivän omien kiireitteni vuoksi.

Siis periaatteessahan on ihan okei tarjota kyytiä kotiin, mutta voin kertoa, että Kitaristin tyyli on ehkä hieman liian outo. Tää mun kaveri oli tosiaan ollut omien kavereidensa kanssa Helsingissä erään mestan tienoilla ja Kitaristi oli tullut täysin puskista kyselemään, että moi missä asutte ja kaipaatteko kyytiä kotiin. Itse en tosiaankaan lähtisi vieraan jätkän kyytiin, vaikka mulla olisikin kavereita mukana, mutta kaverin kaveri totesi, että täähän on kätevää.

Mua oikeasti kiinnostaa K:n motiivit tehdä toi, joten aivan varmasti selvitän sen. Ihan vain jo senkin takia, että tän blogin nimi on prostalkers ja tiedonhaku on mulle se ykkösjuttu. ;)

~ indeed

Alitajunnnan vastustuskyky nolla

Tossa vuoden vaihtumisen jälkeen mä näin jatkuvasti unia exEKM:sta. En todellakaan ymmärtänyt miksi, enkä ymmärrä vieläkään. Kovin sisältörikkaita nämä unet eivät olleet, lähinnä jotain arkipäiväisiä tilanteita koulussa. Aika pitkään mietin, mistä ihmeestä nämä unet oikein tulivat ja miksi. Jostain alitajunnasta varmaan, mutta ajankohta oli varsin kummallinen; En ollut nähnyt exEKM:aa pitkään aikaan ja olin oikeastaan jo unohtanut koko jätkän. Sitten se kusipää tulee uniini silloin, kun sitä vähiten kaipasin. 

Viime viikolla unet vihdoin loppuivat. En sitten tiedä, onko tämä suoraan verrannollinen sen kanssa, että indeed hieman yllättäen vetäisi uudet kortit pöydälle viime viikolla. Sen verran hämmennystä indeed ainakin sai aikaan mun pienessä päässä, että huomaamattomasti koko exEKM pyyhkiytyi pois. Ei ainoastaan mun unista, vaan oikeastaan kokonaan mun ajatuksista (jos mä nyt olen ylipäätään sitä noiden unien ulkopuolella ajatellut...). Mitä indeed sitten pisti mut ajattelemaan? Renkaanvaihtajaa, jonka bloginimi nyppii mua nyt niin paljon, että muutan sen McDriveriksi (koska oon kattonut liikaa Greyn Anatomiaa ja kaikkihan tuntevat kuumaakin kuumemmat McDreamyn ja McSteamyn...ja Driver on osuvampi nimitys, koska toi jätkä on vaihtanut mun renkaan vaan kerran, sen sijaan oon istunut sen kyydissä kolmesti...).

Aikamoinen asennonvaihto tässä on kyllä tapahtunut. Mähän siis vihasin McDriveria lukion ensimmäisen vuoden ensimmäisestä jaksosta lähtien. Se oli silloin yksinkertaisesti niin ärsyttävä, että mä pidin siitä mielikuvasta tiukasti kiinni viime syksyyn asti. Syksyllä mun ärsytys sitten pikku hiljaa haihtui ja mun kuva muuttui koko ajan positiivisemmaksi. Ei se ollutkaan niin kamala ihminen, mitä mä olin kuvitellut. 

Indeed ja yksi toinen kaveri on sitten viime viikosta lähtien syöttänyt mulle kaiken maailman ajatuksia McDriverista. Niiden syöttämät jutut eivät kuitenkaan vielä mene yhteen mun omien ajatuksien kanssa. Mun alitajunta kuitenkin ilmeisesti lankesi näihin juttuihin, koska viime yönä mä sitten näin unta McDriverista... Ei hyvää päivää! Juuri kun pääsin edellisestä eroon, seuraava vetää jo täydellä teholla pääroolia mun unissa häiriten mun nukkumista!

Groom

Mulla on ihan oikeasti omakin elämä

Pehmis oli leikannut hiukset perjantain jälkeen. En vain ollut eilen koulussa joten sain todeta tämän vasta tänään!

Oli muuten aika hyvännäköinen. Tosin koska se ei olisi.

~ indeed

PS. Jatkossa mun elämäntehtävä on tulla ilmoittamaan tänne joka kerta, kun jonkun hiuksille tapahtuu jotain! Koska nää on niin mielenkiintosia ilmotusasioita.