I must take the baby steps until I'm full grown

Don't I?

Olipa kerran abiristeily.
Olipa kerran Pehmis.
Ja minä.
Ja vaikka mitä muuta.

Groom on nyt abiristeilyn jälkeen jaksanut kritisoida mua ja jossitella, mutta mä oon kyllä ihan tyytyväinen. Mulla on elämä ja pää niin sekaisin, etten edes yritä painaa kaasua, koska reaktiokyvyn puutteen vuoksi olisin hetkessä rähmälläni ojassa. Tai syöksynyt ulos tieltä juuri jonkun rotkon kohdalla ja olisin joku savuava kasa jossain keskellä ei mitään, eikä mulla olisi faijan haamua kattomassa perään takana rajan. (Eikä se kyllä muutenkaan jaksaisi mun elämästä kauheasti kiinnostua!)

Eiku mitä? No just sitä! Pelkkää sekavaa ja epämääräistä!

Lyhyesti: hengasin abiristeilyllä varmaan puolet illasta Pehmiksen kanssa. Kyllä, Pehmiksen. Juuri sen keskimäärin täydellisen jätkän kanssa, jota oon katellut joululoman jälkeen kuin hullu puuroa. Sen, jolla on valloittava hymy, loistava huumorintaju, joka ei vedä päätä täyteen ja jonka kanssa hengaaminen tuntuu yhtä luonnolliselta kuin blogiin kirjoittaminen. Älkää kuitenkaan nuolaisko ennen kuin tipahtaa.

Groom on sitä mieltä, että mun olisi pitänyt vääntää keskustelua vaikka mistä ja pistää täysi hönkä päälle Pehmiksen suhteen, mutta musta kaikki on ok, vaikka me lähinnä vaan hengailtiin ja vaihdettiin vähän väliä pari sanaa. Kyllä mä siihen yhessä vaiheessa vähän nojailin ja myös roikuin sen kädessä ja muutenkin oltiin aika paljon alle sentin päässä toisistamme, mutta kuitenkin jossain omissa kuplissamme. Tää kaikki on mun mielestä aika luonnollista siinä vaiheessa, kun ollaan oltu 2,5 vuotta samassa koulussa ja törmäilty siellä silloin tällöin, mutta ei kuitenkaan tunneta toisiamme yhtään. Ja olihan meillä toki viimeisessä jaksossa yksi kurssi, jolla härnättiin ja kiusattiin toisiamme. Kuitenkin noin pitkän nollatoleranssin jälkeen mun pää sanoo, että nyt ota rauhallisesti ja pidä käsi siellä käsijarrulla, jotta kässärikäännös onnistuu tarvittaessa. (You know, käsijarru päälle ja auto kiepsahtaa 180 astetta ympäri keula kohti tulosuuntaa.)

Me ei varsinaisesti koskaan oltu kahden, vaikka Groom ja eräs kaveri luulivatkin jättävänsä meidät loppuillasta all alone. Jos satuttiin liikkumaan ympäri laivaa, niin siinä oli kasa muita kavereita aina mukana ja meidän vakkarihengailupaikalla klubilla oli myös aina kasoittain kavereita. Ja kun Groom ja kaveri feidasivat meidät, meidän seuraan jäi myös eräs henkilö. Tää henkilö tosin oli täysin wasted ja lopulta se häippäisi, kun Pehmis käski sitä mennä nukkumaan.

Ei tässä mitään, meillä (tai ainakin mulla) oli kivaa ja nyt mulla on ainakin ihan hyvät fiilikset Herra P:n suhteen. Aiemmin olin vähän epävarma siitä, sietääkö se mua lainkaan, koska osaan olla aika helkkarinmoinen pain in the ass ihan tahtomattanikin. Kuitenkin toi aika monta tuntia kestänyt hengailu saattaa vähän viitata siihen, ettei se ainakaan vihaa mua. Paljoa.

Nyt voisi kuitenkin olla aamukahvin aika ja voisin syödä noi mun muhjaantuneet murot pois.

Its time to be a big girl now
And big girls don't cry

~ indeed

PS. Biisiviittaukset! Fergie - Big Girls Don't Cry ja Anssi Kela - Faijan haamu