Ghost of me

Älkää ymmärtäkö väärin, mä rakastan jätkiä edelleen. Mä en vain jaksa ajatella, että jokainen vastaantuleva komistus olisi mun elämäni prinssi. Tiedän, että tiikerit ovat raidallisia hamaan loppuun saakka, mutta entä jos mun raidat ovatkin erilaisia? Entä jos meitsi onkin sinisilmäinen albiinotiikeri, enkä raikkaan kullanpunainen raitaturkki? Entä jos mun raidat ovat juuri niitä ongelmatapauksia, jotka eivät koskaan mene niin kuin niiden pitäisi mennä?

Tiikerit on kivoja eläimiä.

Juttelin tänään yhden kaverin kanssa ja se sanoi mulle, että musta näkee, että haluan seurustella. Mä oon siitä lähtien ajatellut, että enpäs halua. Tai okei, haluan, mutten halua lähteä pokaamaan baarista jotain hyvännäköistä urosta, vaan haluan että mennään etanavauhtia. Itse asiassa mä haluan, että kun se sopiva löytyy, me mennään vielä hitaammin kuin etana rantahietikossa. Mä nimittäin vihaan sitä seurustelun alkuvaihetta.

Mä en kestä sitä, että tapaillaan ja pyöritään yhdessä kuitenkaan tuntematta toista vielä kunnolla. Mä en halua ihastua ja rakastua ja sitten tajuta, että siinä toisessa on jokin ominaisuus, asia menneisyydessä tai luonteenpiirre, jota en voi sulattaa. Monista asioista pääsee toki yli ja voidaan jatkaa siitä mihin jäätiin, mutta entä jos. Monille se tutustumisvaihe on paras vaihe koko seurustelussa, kun oppii koko ajan jotain uutta, mutta mulle ei. Mä en halua sikaa säkissä; mä haluan tiikerin, jonka raitoihin oon ehtinyt tutustua edes päällisin puolin, ettei mitään maatakaatavia yllätyksiä tule vastaan.

Suomeksi: mun mielestä olisi optimaalista jos seurustelu lähtisi alkujaan kaveripohjalta. Ongelmana vain on se, että jos homma menee pieleen, samalla menettää hyvän kaverin.

Ehkä mä vaan opettelen elämään tän asian kanssa ja yritän asennoitua, että asiat eivät ihan oikeasti mene aina pieleen, vaan joskus voi käydä flaksi!

~ indeed