Tervetuloa takaisin...

... rakas typerä virne. Olen kaivannut sinua.

Mä syvästi toivoin ja kuvittelin, että selviäisin yhdestä kesätyöstä ilman sen kummempia kommervenkkejä ja ensimmäiset neljä viikkoa vaikuttivatkin ihan hyvältä. Toinen kesäläinen on joku tylsä poju ja seuraava potentiaalinen maisema onkin kahden lapsen isä. (Joka tosin on ehkä maailman kivoin tyyppi, ettei siinä mitään.) Enkä mä mitään sen kummempia flippaile satunnaisista mun työhuoneessa majailevista hottiksista. Vaan koskas mä olisin oikeassa!

Hehheh. Viime viikon lopuilla meillä yläkerrassa palloilikin joku ihan mukavannäköinen nuorimies ja voitte kuvitella mun järkytyksen määrää, kun se jossain vaiheessa ilmestyi mun huoneen ovelle. Sinä päivänä satuin jakamaan sen mun huoneen erään freelancerin kanssa ja thank god se kaksilahkeinen asioi tän freelansaajan kanssa. Tosin siinä asioinnissa meni noin puoli ikuisuutta ja namupoju oli ihan mun takana koko tän ajan. Mikäs siinä. Sain samalla kuulla, että se tulee diibadaabailemaan kerrosta alemmas. Ei mun pulssi vielä seonnut.

Eilen, maanantaina, mä saatoin järkyttyä pahanpäiväisesti, kun mun supervisor-työkaveri-mikälie tuli toteamaan mun ovelle, että eräs tyyppi tulee kierrättämään jotain talon uutta kesätyöntekijää, joten hän katoaa hetkeksi paikalta, koska ei voi sietää tätä esittelijää. Eipä aikaakaan, kun Hottiskesäpoka seisoikin mun ovella esittelijänsä kera ja yhtäkkiä olinkin esittelemässä itseäni kädestä pitäen ja jäinkin samalla suustani kiinni. Esittelijätyyppi kyseli multa jotain ja vastailin mukafiksusti Hottiskesäpokan hymyillessä huvittuneena siinä muutaman askeleen päässä.

Tyyppien häivyttyä tajusin, että mulla oli "I ♥ BOYS"-paita päällä. Ensivaikutelmien mestari ja sillai. (Asiallinen työpukeutuminen, check.)

Tänään kävin safkaamassa siellä kerrosta alempana, koska niiden keittokomeron mikro ja jääkaappi ovat mulle läheisemmät kuin meidän oman kerroksen vastaavat. Lämmittelin ihan rauhassa ruokiani ja nostaessani katseeni mikrosta, en nähnyt juurikaan muuta kuin hyvinmuodostuneet rintalihakset. Ennen kuin ehdin edes nostaa katsettani, Hottiskesäpoka (aka HKP) sanoikin mulle iloisesti moi ja mä vastasin refleksinä sille ihan kohteliaasti. Sen jälkeen mun ilme lähtikin jo lapasesta ja päädyin tutkimaan kauniin valkoisen seinän infrastruktuuria. Kiitos karmalle, keittokomeron pesukone oli jo päällä, joten HKP vain jätti astiansa tiskipöydälle ja lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin jättäen mut virnistelemään kuin heikkopäinen.

Enkä edes olisi näin heikkopäinen, ellen olisi tylsyyksissäni raportoinut kavereilleni HKP:stä tämän ilmestyttyä. Jos olisin pitänyt koko miehen omana tietonani, olisin voinut suhtautua siihen kuin normaaliin ihmiseen. Vaan minkäs tiikeri raidoilleen mahtaa.

~ indeed