Mä oon ihan helvetin hyvä keksiin otsikoita

Oho tota. Mä oon viimeksi kirjoittanut tänne melkein kolme viikkoa sitten. Faaaaaaaaaail. Oikeasti mä en saisi nytkään blogata, mutta tää tuntuu mielekkäämältä vaihtoehdolta kuin äikänjutut.

Viimeiseen kuukauteen on mahtunut... hyvin vähän mitään. Mun kalenteri on säälittävän tyhjä randomeista merkinnöistä ja siellä lukeekin lähinnä jatkokoulutuspaikkojen tutustumiskäyntejä, ylppäri-infoja ja kavereiden synttäreitä. Siis kaikkien niiden kymmenten palautuspäivien ja deadlinejen ohella. Mä oon täyttänyt tota kalenteria kauhun vallassa, kun melkein jokaiselle päivälle on jokin palautus ja mä perinteisesti jätän kaiken edelliseen iltaan... Tai pikemminkin siihen iltaan, kun maikka uhkaa nelosella tai keskeytyksellä, koska oikea palautuspäivä oli noin kolme viikkoa sitten. Motivaatio huipussaan!

Kyllä tonne mahtuu onneksi muutavia piristäviäkin juttuja. Kuten esimerkiksi se, että eräs jäbä meidän koulusta kävi tosiaan vaihtamassa Groomin kaaraan renkaan. Sanotaan näin, että paineet taisivat olla luokkaa "kamala", kun kaksi naista seisoo vieressä kyttäämässä niitä renkaanvaihtotaitoja. Ei siinä mitään, hyvin tää jätkä siitä hommasta suoriutui! Muutenkin ollaan viimeisen muutaman kuukauden aikana tutustuttu tän tapauksen kanssa vähän paremmin ja ollaan iloisesti sillä asteella, että piruillaan toisillemme hyväntahtoisesti. Jostain syystä näitä kaveripoikia alkaa ilmestyä kuin sieniä sateella...

Kitaristista mulla ei ole paljoakaan sanottavaa. Ollaan nyt kolmisen kuukautta jubailtu interwebsin välityksellä ja viime viikolla ei tainnut olla yhtään päivää, jolloin ei olisi jubattu. Kuitenkin mulla on vahvasti sellainen olo, että ei meistä tuu mitään. Toki sieltä tulee välillä kaikennäköistä läppää lämmittämisestä ja seksisuhteista, mutta niin kauan kuin me molemmat soudetaan ja huovataan, ei tästä tuu mitään. Enkä mä oikeastaan jaksa edes panostaa koko hommaan - siitä tulee jotain jos tulee. Sen näkee sitten eli ei koskaan.

Sainpa tässä kuulla, että yks näistä mun kaveripoitsuista oli vähän katellut mua kakkosen syksyllä. Ite olin silloin bongaannut juuri MrB:n, joten se siitä leikistä sen osalta. Kaikesta päätellen tää vaihe on mennyt tällä poitsulla jo ohi, joten voin huoletta jatkaa sen kanssa ihan vain kaveripohjalla. Aika jännä muuten, että heti kun kyllästyy kaksilahkeisiin ja alkaa suhautua niihin kuin ihmisiin, on myös helpompi löytää kavereita niiden joukosta. Enää ei aika mene siihen "iiiiiiiiiiik toi hyvännäkönen jätkä sano mulle moi pyörrynkö vai pyörrynkö!"-melodramaattisuuteen, vaan jätkille voi puhua ilman että happi loppuu tai päässä pyörii ajatus "MITÄKÖHÄN SE NYT AJATTELEE MUSTA". Tää on suoraan sanottuna ihan jees, vaikka sitä Prinssi Oikeaa ei oo vieläkään löytynyt.

Palailemisiin. Mä voisin lähteä tästä syömään ja sen jälkeen pomppimaan tonne pakkaseen rakkaan mieheni kanssa. Sitten ehkä voisin jatkaa sitä äikkää...

~indeed

PS. Rakkaalla miehelläni on neljä jalkaa ja paksu karvapeite.