Derivaatan matkassa, määränpäänä helvetti

Joumoi!

Millonkohan mä oon viimeksi ollut näin väsynyt ja vittuuntunut?! Tää oli taas niitä päiviä, että mikään ei suju, eikä päähän mahdu yhtään positiivista ajatusta. Huomenna tosiaan matikan koe ja näyttää vahvasti siltä, ettei hyvältä näytä!

Tää on oikeesti todella turhauttavaa. Tässä sitä ollaan koko viikonloppu derivoitu ja lopputuloksena päänsärky, vitutus, epätoivo ja väsymys. Kauheen luottavaisin mielin ei tosiaankaan voi kokeeseen lähteä. Jo ekalla tunnilla meidän maikka ilmoitti, että suurin osa tulee ottamaan tästä kurssista nelosen...samoin seuraavasta...ja sitten ollaanki tosi kusessa kun pitäisi päästä vielä loput kurssit läpi. Paineet ja panokset on kovemmat kun ikinä.

Tilannetta ei myöskään yhtään paranna huonosti nukuttu viime yö. Tiedä sitten mikä valvotti. Koeviikon aiheuttama stressi? Pieleen menneet mieskuviot? Huonot uutiset Belgian suunnalta? Varmaan kaikkien näiden epämääräinen summa, joka aiheuttaa epäyhtälön, johon ei ole ratkaisua. Tuntuu, että elämä on just nyt niin solmussa, että se ei millään derivaatoilla aukea.

Tossahan toi kirja pötköttää tyytyväisenä mun pöydällä, ei vaan oo mitään halua tai kiinnostusta enää koskea siihen. Sisältö ahdistaa liikaa. Jotenkin pelottaa kohdata se fakta, että mä en ihan oikeesti osaa mitään. Nyt vaan haluis unohtaa kaiken. Ihan kaiken. Täydellinen pään tyhjennys ja selvitys olisi todellakin tarpeen. Tuntuu, että ei tää tilanne enää lukemalla parane. Mutta samalla on kauhee morkkis, kun ei lue. Tiedän jo nyt, että huomenna ennen koetta pohjatunnin aikana iskee epätoivo. Kokeen aikana epätoivo kääntyy vitutukseksi.

Lumipalloilmiö on valmis. Tässä kohtaa kun vitutus pääsee ottamaan vallan se todella on hallitseva tunne pitkän aikaa. Enää ei riitä pelkkä vitutus matikan takia. Sitä alkaa etsiä lisää ja lisää asioita, mitkä vituttaa ja sitten, sitten on mukavaa...Tällä hetkellä vaan tuntuu, että kaikki on huonosti. Negatiivisuus hallitsee.

Nyt vaan tuntuu, että oon onnistunu kusee elämäni ihan täydellisesti. Haluisin vaan pyyhkiä tän viikon pois. Jättää pari asiaa tekemättä. Jättää pari asiaa kertomatta. Mutta en voi. Ja nyt tilanne onkin sitten aika kiusallinen ja ahdistava. Tähän mun ahdistukseen on kyllä löydettävissä yks selvä syy. Tai henkilö, tarkemmin sanottuna jätkä. Vaikka sen myöntäminen onkin niin helvetin vaikeeta, niin ehkä vieläkin vaikeampaa on kieltää se. Vaikka tätä asiaa miten pyörittelisi, tää jätkä vaan ahdistaa mua. Jännä miten joku voi aiheuttaa näin paljon ahdistusta ja pahaa oloa, tekemättä mitään...

Meillä on tapana sanoa "happi loppuu" kun joku hyvännäkönen jätkä kävelee ohi. Tälläsessä tapauksessa hapen loppuminen on positiivista (kai?). Sitä näkee jonkun jätkän, joka on vaan yksinkertasesti niin kuuma ja hyvännäkönen, että sitä vaan jää tuijotta niin, että unohtaa hengittää.

Nyt mulla loppuu happi. Ei sen takia, että olisin nähnyt jokun, nythän on sunnuntai ja mä oon vaan derivoinu koko päivän omassa huoneessa...mitäs mä täältä näkisin? Multa loppuu tällä kertaa oikeesti happi. Tää tilanne vaan ahdistaa niin rajusti, että hengittäminenkin tuntuu jo raskaalta. Tuntuu, että kaikki positiiviset asiat, mun elämän tärkeimmät henkireiät, riistetään multa pois.

Jäljelle jää vaan paha mieli ja horisontissa häämötävä derivaattakoe.


Groom