ydinperheitä turvavolvoissaan
Rekat puhaltelee katkeraa savuaan
Kaiken keskellä istun mä paikallaan
Ei mulloo suuntaa ollenkaan
kun mä ootan aloillaan
et' muistot susta helpottaa
vasta sitten voin aloittaa
Miks aina täytyy käydä näin
taas asemalle yksin jäin
Ei ovet aukee minnekään
Joo mä jään, aina jään, tänne jään
Mun elämä vaan pyörii ympyrää
Kyydin sä sait, ajelit pois
Katosit maailmaa näkeen
Tänne mä jäin tuijottamaan
Ajatus vierii alamäkeen, mäkeen, mäkeen
Miks aina täytyy käydä näin
taas asemalle yksin jäin
Ei ovet aukee minnekään
Joo mä jään, aina jään, tänne jään
Miks aina täytyy käydä näin
taas asemalle yksin jäin
Ei ovet aukee minnekään
Joo mä jään, aina jään, tänne jään
Mun elämä vaan pyörii ympyrää"
Tiktak-Ympyrää
En tiiä mistä tää biisi tuli mun päähän, mutta jotenkin noi sanat iskee nyt aika hyvin. Tuntuu, että suunta on täydellisen hukassa ja elämä vaan pyörii ympyrää. Mikään ei etene mihinkään. Paitsi mun päässä ja se on nyt vika paikka minkään etenemiseen. Mä ajattelen koko ajan ihan liikaa, ihan kaikkea ja se on todella raivostuttavaa. Sitä vaan löytää itsensä kerta toisensa jälkeen analysoimasta ja spekuloimasta kaiken maailman pikku juttuja. Tätä menoa pää kyllä hajoaa. Täydellinen päänselvitys olisi paikallaan.
Mulle tarjoutuikin aivan mielettömän hieno ja mahtava tilaisuus selvittää päätä. Kaveri laittoi viestiä ja pyysi mua kahdeksi kuukaudeksi Belgiaan hoitamaan hevosia. Ekaa kertaa ikinä mä jouduin kieltäytymään. Toi oli myöskin mun elämäni vaikein kieltäytyminen. Ihan mielettömän vaikeeta kieltäytyä noin loistavasta tilaisuudesta. Mieli myllertää siihen malliin, että pari kuukautta Belgiassa olisi varmasti tehnyt hyvää. Kaukana täältä, sellaisten ihmisten keskellä, jotka ei tiedä mistään mitään, hevoset pitää kiireisenä ja vie ajatukset muualle. Jos toi pari kuukautta ei olisi riittänyt yli pääsemiseen, ainakin se olisi antanut muuta ajateltavaa ja tilanne täällä olisi ehtinyt jo rauhoittua.
Mutta mulla on koulu. Koulu, joka estää mua lähtemästä. Mä kuitenkin ihan tosissani harkitsin lähtemistä. Jos mä olisin kuunnellut sydäntäni, mä olisin lähtenyt heti. Mutta mä ajattelin järjellä ja jäin. Lähteminen olisi ollut vaan niin helppo ratkaisu. Tekisi mieli vain paeta tätä tilannetta. Mulla on vielä ihan hirveä ikävä noita Belgian porukoita, mkä tekee tästä vielä vaikeampaa.
Oikeasti mun asiat on kyllä ihan hyvin täällä, eikä mun oikastaan tarvitsi paeta mitään. Silti jokin vaan ahdistaa mua. Se jokin taitaa olla se jätkä. Se jätkä, joka pistää mun pasmat sekaisin. Se jätkä, joka on mulle vieläkin yksi suuri kysymysmerkki. Se jätkä, joka pistää mut spekuloimaan pienimpiäkin asioita. Se jätkä, joka on koko ajan onlinessa mun päässä. Se jätkä, joka tunkeutuu mun jokaikiseen ajatukseen. Se jätkä, johon mä annoin itseni ihastua.
Nyt mä en kuitenkaa voi lähteä Belgiaan. Mun on pakko selvitellä päätäni täällä. Se menee kuitenkin vaan entistä pahemmin sekaisin joka päivä, koska näen tota jätkää päivittäin koulussa. Toi jätkä vaan antaa mulle koko ajan lisää spekuloinnin aihetta. Se katsoo sinisillä silmillään mua silmiin ja vaikka mä en halua mitään muuta enempää kuin että se katsoisi, en vaan pysty katsomaan takaisin. Ehkä mä vaan pelkään, että sen katse ei tarkoita mitään. Se tässä just tuskasta onkin. Se antaa mulle koko ajan ajattelemisen aihetta, mutta ei muuta. Katseita ja tilanteita, jotka eivät ikinä johtaneet mihinkään, vaan jättivät jälkeensä pelkkää jossittelua...
Groom
0 kommenttia:
Lähetä kommentti